Kaikki ok? Vai onko sittenkään pakko pärjätä yksin?
Julkisen keskustelun perusteella maassamme on kaksi huolta: hoiva- ja päiväkotien taso ja maahanmuuttajien tuoma uhka. Näiden vakavien huolten katveessa on vielä isompi joukko, josta huolestun. Sinä ja minä. Perusperheet, joilla asiat ovat toistaiseksi ihan ok, jos kysytään.
Ensin aivan tavalliset Matti ja Maija lyövät hynttyyt yhteen ja perustavat perheen. Tulee esikoiselle sisarus tai pari. Matti ja Maija käyvät keskivertotöissä ja saavat keskivertopalkkaa. Elämä puksuttaa eteenpäin, arki vain täyttyy väsymyksestä, riittämättömyyden tunteesta ja kosketuksen puutteesta. Mutta, kaikki on ihan ok, jos kysytään, eikä mihinkään ole syytä puuttua.
Mainonta ja media toistavat kuvaa valkoisista lakanoista ja ihanasta pariskunnasta hymyilemässä perheauvoa. Matti ja Maija eivät kehtaa sanoa, että meillä ei olekaan ihan sellaista. Että jotenkin meidän perheen arki on noloa ja epänormaalia, kun olemme ovat valmiit laittamaan lapsista myynti-ilmoituksen Toriin.
Jo keskiajalla on käytetty kidutusmuotona valvottamista. Ihminen oli valmis myöntämään ja tekemään mitä vain, kunhan pääsi nukkumaan.
Vanhemman unenpuute voi kestää jopa vuosia.
Kun lapset tulevat maailmaan, valvomisen ja vastuun määrä järkyttää. Puhun sydämestäni ja rakkaudesta myös omiin lapsiini. En vaihtaisi omia lapsiani pois, saati heidän tuomaa rakkautta ja elämänkokemusta. Haluan tuoda julki ja toivoa että väsymyksestä ja tuen tarpeesta puhutaan ajoissa.
En ihmettele, saati ole ensimmäisenä tuomitsemassa vanhempia, jotka päätyvät surullisiin ratkaisuihin päättääkseen henkensä. Sellaista en hyväksy, mutta ymmärrän. Minä ymmärrän väsyneen, turran, voimattoman ja umpikujassa olevan vanhemman, joka on vuosi toisensa jälkeen yrittänyt parhaansa ja kukaan ei auta, koska kaikki on ihan ok, jos kysytään.
Vanhempien välinen suhde heijastuu suoraan lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa. Onnistuakseen yhdessä, hengissä ja täysjärkisenä vanhemmat kaipaavat aikaa toisilleen. Mahdollisuutta nähdä toinen ja tulla kuulluksi edes muutaman kerran vuodessa, olla muutakin kuin vanhempi.
Tarvitaan tukiverkkoa, joka auttaa ja hoitaa lapsia!
Mutta kuinka yleistä onkaan, että tukiverkko puuttuu täysin? Ei ole ketään, joka voisi olla lastesi kanssa edes pienen hetken. Tässä kohtaa olemme jo menossa täydellä nopeudella kohti metsää.
Tästä huolestani käsin olenkin niin sydänjuuriani myöden tekemässä Parasta Lapsille järjestön uutta Näe hyvä mussa -toimintaa. Tämä toiminta mahdollistaa kädenojennuksen juuri näille perheille, kun asiat on vielä ihan ok. Vielä, kun asiat alkavat suistua raiteilta, onkin mahdollisuus saada tukea.
Meidän ei kuulu eikä pidä selviytyä yksin.
Ennaltaehkäisemällä saamme vakautta ja lisää tasapainoisia huolehtivia ihmisiä yhteiskuntaamme. Heitä tarvitaan hoitamaan ihmiset kohti yhteisöllisempää ja huolehtivampaa yhteiskuntaa, jossa voisimme olla piirun verran lähempänä kaikkien tasavertaista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Rakkaudella kiittäen omia vanhempia, ystäviä ja naapuriperhettä, jotka ovat meidän perheen tukiverkko,
Katja Timlin